Olemme siirtyneet naamatusten kohtaamisista verkon välityksellä tapahtuviin kohtaamisiin, joissa usein kamerakaan ei ole päällä. Josko kohtaaminen tapahtuukin kasvotusten, naamoillamme on maskit, jotka hankaloittavat puheen ymmärrystä. Puheen ymmärryksestä 5 % on sanoja ja 95 % kehollista viestintää. Miten kohtaamme ja ymmärrämme toisiamme näinä aikoina, kun käytössämme ovat enimmäkseen vain sanat?
Huomaan usein oman keskittymiseni herpaantuvan, varsinkin jos puhe sisältää useita sivistyssanoja ja vieraskielisiä sanoja.
Vai mitä mieltä olet, jos sanon;
• fokusoi omaa ajatteluasi reflektoimalla itseäsi löytääksesi parhaan potentiaalisi
• TAI tarkenna omaa ajatteluasi arvioimalla itseäsi löytääksesi parhaat voimavarasi
Puhutun kielen helppous ja selkokielisyyden merkitys korostuvat.
Ajattelumme syvenee huomattavasti, jos ymmärrämme toinen toistemme puhetta. Meille jää enemmän aikaa kuunnella, kuulla ja olla läsnä, kun oivallamme heti, mitä toinen haluaa sanoa. Vaikeista ja hankalista asioista keskustelu on vaivattomampaa, kun välillämme ei vallitse kielimuuria.
Toki sanan arvo voi jo lähtökohtaisesti olla luotaantyöntävä. Tällainen tunne syntyy usein paljon käytetyistä ja muoti-ilmiöksi muodostuvista sanoista. Tällainen vastenmielisimmän tunteen minussa herättää sana on epämukavuusalue. Kyllä, muutos ja kasvu ovat aina tuskaisia, mutta eikö kuulostakin luontevammalta hypätä mahdollisuusalueelle? Mielestäni mahdollisuusalueella on näkyvissä toivoa paremmasta ja mieleni virittyy eteenpäin vievään tunnelmaan.
Kannatan itse suomen kielen monivivahteisuuden ja monipuolisten kielikuvien hyödyntämistä. Voimme maalata sanomamme kuviksi ja antaa puheellemme voimaa, varmistaa molemminpuolisen ymmärryksen. Valmennustyössäni ihmisten kohtaaminen ja molemminpuolisen ymmärryksen syntyminen on edellytys luottamuksellisen ilmapiirin muodostumiselle – perusta toisen auttamiselle.
Siksi luotan yksinkertaiseen ja lähestyttävään puheeseen – lempeästi ihmiseltä ihmiselle ihmisten kielellä.